Pausa on pitskulaisten ja Pitskussa aikaa viettävien ihmisten rento olohuone ja kohtaamispaikka. Lähistöllä asuvien ei tarvitse lähteä keskustaan asti kahville tai lasilliselle.
Haluamme, että kahvilassamme on leppoisa fiilis ja sinne on jokaisen helppo tulla irtautumaan arjesta. Tähän viittaa myös Pausan nimi: pausa tarkoittaa taukoa ja lepohetkeä.
Pausassa on kirjoja ja lehtiä, joiden parissa aika kuluu mukavasti hyvästä viinistä tai kahvista nauttien. Kirjan voi lainata myös kotiin! Pausaan voi tulla myös pelaamaan lautapelejä; meiltä löytyy jokunen peli, mutta mikään ei estä tuomasta mukana omaa suosikkiasi.
Pyrimme järjestämään kaikille avoimia tapahtumailtoja vähintään kerran kuukaudessa. Tapahtumat ovat yleensä livemusiikkia, mutta ohjelmassa voi olla myös muuta. Tapahtumilla haluamme vahvistaa Pitäjänmäen alueen kulttuuritarjontaa. Tiedotamme tapahtumailloista erikseen aina Facebookissa.
Pausassa on pieni takatila, jonka voi varata 5-10 hengen ryhmille. Koko viinikahvilan yksityistilaisuuksia voimme järjestää aukioloaikojen ulkopuolella.
Kesällä viinikahvilamme yhteydessä on pieni terassi.
Toiveenamme on, että jokainen asiakkaamme aistii Pausassa sen kotoisan tunnelman, jonka olemme halunneet sinne luoda.
Tervetuloa pysähtymään!
