Tervetuloa vuosi 2021 – tätä onkin jo odotettu!

”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.”

Moni Aku Ankan ystävä muistaa vanhan tarinan puhuvasta koirasta, jonka lausahdus on kasvanut (ainakin meidän fanien keskuudessa) klassikoksi. Siinä tarinassa, kuten useimmissa muissakin seikkailuissa, Akulle kävi lopulta epäonnisesti. Me emme kuitenkaan ole Aku Ankka.

Jo Viinikahvila Pausan suunnitteluvaiheessa tuli selväksi, ettei meistä myöskään tule Roope Ankkaa. Olemme ehkä Pelle Pelottomia, kun aloitimme Pausan toiminnan ilman minkäänlaista kokemusta alasta. Lisäksi meissä on myös Hannu Hanhea: Meillä kävi hyvä onni, kun löysimme keskeltä Pitäjänmäkeä paikan, jossa olemme voineet palvella ihania asiakkaitamme jo melkein kaksi vuotta.


Olemmeko Aku Ankka, Roope Ankka vai Hannu Hanhi?

Vuosi 2020 tullaan muistamaan! 

Koronavirus tuli ja iski lähes maailman joka kolkkaan. Vuoden aikana useat toimialat ovat kärsineet enemmän tai vähemmän. Matka-, tapahtuma- sekä majoitus- ja ravitsemusalat ovat olleet suurien menettäjien joukossa joutuessaan sulkemaan ovensa tai peruuttamaan tapahtumia pitkäksi aikaa. Kesäkuusta lähtien ravintolat ja kahvilat ovat saaneet pitää ovensa auki rajoitetuilla asiakaspaikoilla ja aukioloajoilla.

Kirjoitimme aiemmin kevään korona-ajan fiiliksistä täällä.


Pausa hiljeni maaliskuussa 2020 koronaepidemian vuoksi

Petri nauttii viimeisestä illasta Pausassa ennen kuin ovet suljettiin reiluksi pariksi kuukaudeksi


Syksy meni Pausassa ihan mukavasti ottaen huomioon vallitsevat olosuhteet.

Rajoitusten sekä turvaväleistä huolehtimisen takia emme voineet muutamien viikonloppujen aikana ottaa enempää asiakkaita sisään, vaikka sisällä olisi ollut ainoastaan 12 henkilöä. Onneksi he selvästi ymmärsivät tilanteen ja tuntuivat olevan meidän puolestamme iloisia, että asiakkaita riittää.

Yhtään musiikki- tai muuta tapahtumaa emme ole järjestäneet helmikuun jälkeen. Vuosi 2020 ei tosiaan ollut sellainen kuin kuvittelimme sen olevan. Kuitenkin olemme selvinneet siitä suhteellisen hyvin. Huonomminkin olisi voinut mennä!

Vuosi on myös vahvistanut mottoani: asiat eivät aina mene niin kuin suunnittelet, joten Älä siirrä haaveitasi tai tekemisiäsi johonkin tulevaisuuteen, vaan tee ne heti kun pystyt!

Vuosi 2021: Toivon vuosi

Ensi vuosi näyttää jo hieman toiveikkaammalta. Useat eri rokotteet ovat valmistuneet tai valmistumassa ja toivottavasti kitkevät tämän viheliäisen viruksen maan päältä ja pääsemme pikku hiljaa takaisin normaalimpaan elämään. Näinpä uskallan esittää seuraavat toivomukset vuodelle 2021:

  • Voin taas halata läheisiä (ja vähemmän läheisiäkin)
  • Kohdatessamme näemme toistemme hymyt
  • Käytän kasvomaskia ainoastaan vaativien rakennuspurkutöiden yhteydessä
  • Voin käydä ulkona ilman pelkoa ja uskallan koskea oven kahvoihin
  • Pystymme järjestämään Pausaan taas musiikki-iltoja ja muita tapahtumia
  • Saamme kokea Sarin kanssa jälleen sen tunteen, kun Pausa on täynnä ihmisiä, taustalla hyvää musiikkia ja ihmisten nauru ja iloinen puheen sorina täyttää viinikahvilamme. Tämä tunne saa meidät kyyneliin ja antaa uutta motivaatiota jatkaa kiitollista toimintaamme Pitskussa.

Jore Marjaranta keikalla Viinikahvila Pausassa helmikuussa 2020

Jore Marjaranta Pausan liveillassa helmikuussa juuri ennen koronaa


Nämä toiveet eivät toteudu hetkessä.

Meillä kaikilla on tärkeä tehtävä tilanteen normalisoinnissa: otetaan rokote heti kun mahdollista, noudatetaan annettuja suosituksia ja muistetaan huomioida toisemme.

Pausassa luonnollisesti jatkamme Sarin kanssa maskien pitoa, pidämme huolen asiakkaiden turvaväleistä, desinfioimme säännöllisesti kosketuspinnat sekä huolehdimme korostetusti omasta hygieniastamme. Näitä kun noudatamme, uskon, että ensi kesänä/alkusyksystä toiveeni ovat toteutuneet.

Parempaa uutta vuotta 2021 meille kaikille!

-Petri

Korona-ajan pausaa

Kun tammikuun lopulla vietimme ensimmäisiä synttäripippaloitamme, Pausan tulevaisuus näytti valoisalta. Olimme saaneet ison joukon kantakävijöitä, ja fiilis oli korkealla. Ajattelimme saavamme tänä vuonna jopa palkkaakin! 😆

Sitten iski korona! Meihin niin kuin moniin muihinkin.

Olemme kuitenkin pysyneet terveinä – siitä saamme olla tyytyväisiä. Ja siitä, että jäimme ”pakkolomalle” keväällä emmekä marraskuussa. Täällä Suomessa on sentään saanut ulkoilla. Sitä olemme harrastaneet niin, että Petri on jo ihan papu! 😊

Hienoa on sekin, että meillä on ollut aikaa hoitaa vanhempiemme asioita.

Petri ja Sari viettämässä korona-ajan kevätpäivää Lammassaaressa

”Support your local” – suuren suosion saavuttaneet take away -annokset

Pääsiäisen alla päätimme kokeilla suosituimpien kakkujemme take away -myyntiä yhteistyössä paikallisen luottokonditoriamme Tårta på Tårtan kanssa. Ajatuksenamme oli saada vähän helpotusta juoksevien kulujen hoitamiseen ja samalla muistuttaa ihmisiä olemassaolostamme. 😉

Halusimme myös tuoda pientä kevennystä karanteeniajan kurimukseen sekä Tårta på Tårtalle että kaikille pitskulaisille. Kakkuherkkuja ostettiinkin yli odotusten, joten rohkaistuimme tarjoamaan myös suolaisia paloja: herkkulautasia ja salaattejakin tilattiin mukavasti. Lämpimät kiitokset tuesta kaikille asiakkaillemme! 😊

Sitten repesi! Kehittelimme vapuksi ”Piksuboksin” suosituista pikkusyötävistämme. Tilauksia tuli valtavasti, ja me untuvikot kuvittelimme hallitsevamme homman. Mutta emme saaneetkaan bokseja ajoissa kuntoon, ja ihmiset joutuivat värjöttelemään ulkona tilauksia odotellessaan. Ja paniikissa kaikki tietysti kesti tavallistakin kauemmin. Että oli nolo olo! 🙈 Iso kiitos jonottajille kärsivällisyydestä ❤️

Suursuosion saavuttanut Pausan vappulautanen

Pausan vappulautasia tilattiin niin paljon, että meillä oli vaikeuksia saada ne valmiiksi

Pausa avataan jälleen 3.6.

Nyt odotamme jo kovasti pääsevämme ”oikeisiin töihin” ja tapaamaan mahtavia asiakkaitamme.

Näillä näkymin avaamme Pausan keskiviikkona 3.6. Pandemia näyttää siinä määrin laimentuneen, että mekin uskallamme kokeilla ulosmyynnin lisäksi myös ”normaalia” viinikahvilaelämää.

Määräysten mukaan olemme vähentäneet asiakaspaikkoja ja lisänneet pöytien välistä etäisyyttä. Myös muut varotoimenpiteet jatkuvat edelleen – siispä turvallisesti tervetuloa!

Terveyttä ja pikaista tapaamista toivoen,
Sari

Ensimmäinen vuosi Pausaa takana

Viinikahvilamme ensimmäinen syntymäpäivä on nyt juhlittu, joten on hyvä hetki taas hiukan pohdiskella mennyttä ja tulevaa.

Moni asiakas on kysynyt meiltä, onko pitskulaisen viinikahvilan pyörittämisessä tullut vastaan yllätyksiä. Onhan niitä, vaikka olimme miettineet uusiin kuvioihin siirtymistä monelta kantilta ja perusteellisesti jo etukäteen. Olihan tätä suunniteltukin jo 35 vuotta. 😊

Saimme kukkia ja lahjoja asiakkailtamme. Kiitos niistä!

Väsyneenä mutta onnellisena Pausan 1v-synttäreillä.
Kuva: Jussi-Petteri Lappi / Pitäjänmäki-Seura.

Ennustamisen mahdottomuus

Ehkä suurin yllätys on ollut ennakoimisen vaikeus; jatkuvasta seurannasta huolimatta emme ole vuodessakaan löytäneet minkäänlaista logiikkaa asiakas- ja myyntimäärissä. Luonnollisesti kesälomien aikaan ja vuodenvaihteen tienoilla oli hiljaista, mutta viikonpäivien, kellonaikojen tai säiden vaihteluiden kohdalla ei näytä olevan lainkaan säännönmukaisuutta.

Välillä sade tuntuu karkottavan kaikki asiakkaat ja toisinaan taas houkuttelevan heitä sankoin joukoin suojaan. Jonakin iltana tupa on niin täysi, ettei sekaan meinaa mahtua, ja toisinaan taas ihmettelemme asiakaskatoa ihan kahdestaan.

Viime aikoina etenkin lauantai-illat ovat olleet niin hiljaisia, että olemme pohtineet aukiolon tarpeellisuutta. Katsotaan, miltä kevään viikonloput näyttävät.

Ruuhkaan meidän on joka tapauksessa aina varauduttava, joten hävikkiä emme pysty välttämään. Toivomme asiakkailtamme kuitenkin ymmärrystä, jos viimeisinä aukiolon hetkinä ei ihan kaikkea ole enää saatavilla. Ymmärtäväisiä ihmiset ovat kyllä olleetkin. 😊

Mahtavat asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Ihanin yllätys Pausan pyörittämisessä on ollut se, kuinka mukavia asiakkaita meillä on. Monista vakituisista kävijöistämme on tullut jo melkein ystäviä, joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia puolin ja toisin. Uusiakin tuttavia saamme lähes päivittäin, eikä ikäviä asiakaskokemuksia ole oikeastaan edes ollut.

Kiitokset siis teille, pitskulaiset ja muut Pausan kävijät – myös siitä kaikesta kannustuksesta ja rohkaisusta, jota olemme saaneet sekä somessa että paikan päällä!

Isot kiitokset myös kullanarvoisille yhteistyökumppaneillemme! Hienoa, että meillä on tarjolla niin erinomaisia lähiseudun tuotteita herkku- ja juomavalikoimassamme.

Hienoa on sekin, että saamme jatkuvasti yhteydenottoja muusikoilta, jotka ovat kuulleet Pausan hyvästä fiiliksestä ja haluavat tulla meille esiintymään. Eikä ihme, onhan meillä ollut jokaisena musailtana niin upea ja keskittynyt yleisö.

Elävän musiikin iltojen lisäksi olemme miettineet muitakin teemailtoja; kertokaa ihmeessä meille toiveistanne! Ainakin Pausan oma lukupiiri on jo pohdinnassa.

Tapaksia ja piksuja Pausan syntymäpäivillä.

Synttäripiksuja talon tarjoamina.

Luottavaisina tulevaisuuteen

Aloitamme toisen vuotemme kahvilanpitäjinä luottavaisin mielin ja uskomme, että pitskulainen viinikahvila osoittautuu ajan myötä paitsi mukavaksi, myös ihan kannattavaksi yritykseksi.

Kuten olemme ennättäneet monille jo luvata, aiomme viettää synttärijuhlat vielä vuodenkin kuluttua (jos kunto ja terveys suinkin sallivat 😉). Sitten on uuden pohdinnan aika.

Tervetuloa siis tänäkin vuonna viihtymään ja rentoutumaan kanssamme!

Sari ja Petri

Kevään 2020 keikkakalenteri

LISÄTTY 18.3.2020: Pausan liveillat ovat toistaiseksi tauolla COVID-19 virusepidemian vuoksi. Toivomme palaavamme normaaliin keikkarytmiin mahdollisimman pian.


Pausan kuukausittaiset liveillat jatkuvat vuonna 2020. Kaikkiin tapahtumiin on normaaliin tapaan vapaa pääsy.

Suosittelemme tulemaan paikalle hyvissä ajoin ennen esityksen alkua.

Liveilloista tehdään myös erilliset tapahtumat Pausan Facebookiin.

Pausan_keikkakalenteri_2020

Ke 15.1. klo 19:30 – Ferry Island Jazz Combo
Tunnelmallista jatsia saksofoni-kitara-basso -kokoonpanolla

To 13.2. klo 19:30 – Castor F
Akustinen setti rockin, bluesin ja countryn maailmassa

To 27.2. klo 19:30 – Jore Marjaranta
20 vuotisen soolouran lisäksi pitäjänmäkeläinen Jore Marjaranta tunnetaan myös Leningrad Cowboysin jäsenenä ja hän on soittanut mm. Albert Järvinen Bandissä ja Guitar Slingersissä.

Ke 18.3. klo 20:00 – Kristallisydän
Aikamatka tunnettujen suomalaisten artistien maailmaan

To 16.4. klo 19:30 – Tuula Krzywacki ja Teuvo Ryynänen
April in Paris: keväisen letkeää svengiä ja tunnelmallisia sävelmiä

To 14.5. klo 19:30 – Grus
Kuusihenkisen ukulele-ryhmän instrumentaali- ja laulusovituksia tunnetuista kappaleista huumorilla höystettynä

Ke 10.6. klo 19.30 – Vilja
Tunnelmoivaa ja herkkää tarinankerrontaa raikkailla melodioilla ja tarkkaan harkituin soinnuin


Kesän ja syksyn 2020 ohjelma julkaistaan myöhemmin.


Menneet keikat (vuonna 2019)

11.12.2019 – Mikkels Sons
14.11.2019 – Duo Taina Laane ja Petri Aho
17.10.2019 – Johanna Mäkeläinen trio
3.10.2019 – Virsiä & Viiniä (Pitäjänmäen seurakunta)
19.9.2019 – Duo Satu Maria & Theo Keys
28.8.2019 – Grus
13.6.2019 – Kaikuluotain
15.5.2019 – Tomi Olavi
11.4.2019 – Mikkels Sons
13.3.2019 – Kaikuluotain


Mikkels Sons Pausassa

Arjen harmaus sai eilen väistyä Pausassa kun Mikkels Sons -yhtye esitti omia lauluja sekä uudelleen sanoitettuja Old Time -perinnesävelmiä. Oheisessa videossa makupala Laiska Jaakko -kappaleesta.Kiitos Mikkels Sons ja kivat asiakkaamme hienosta arki-illan piristyksestä.

Julkaissut Viinikahvila Pausa Torstaina 12. joulukuuta 2019

Herkulliset kakut läheltä – Tårta på Tårta

Monet Pausan herkullisista kakuista valmistaa pitäjänmäkeläinen pienyritys Tårta på Tårta. Arinatiellä toimiva Tårta på Tårta on kakkuihin ja kakunkoristeisiin erikoistunut konditoria, jonka erityisosaamista ovat perinteisten kakkujen lisäksi teeman mukaan koristellut fantasiakakut sekä erilaiset amerikkalaistyyppiset juustokakut.

Yritysmaailmasta lapsuuden tuoksuihin

Tårta på Tårtan perustanut Sanna Seppänen on toisen sukupolven leipomoyrittäjä. Lapsena Sanna asui vanhempiensa omistaman leipomon yläkerrassa ja muistaa hyvin aikaiset aamut, kun vanhemmat hipsivät jo kukonlaulun aikaan töihin alakertaan. Perheen tytär seurasi myöhemmin perässä ja meni auttamaan pullan myynnissä.

“Ikinä en unohda markan markkinoita keskiviikkoisin ja niitä riemastuneita ilmeitä, kun markalla sai kokonaista viisi vastapaistettua munkkia”, Sanna muistelee.

Nuoruus vei Sannan muille teille, ja lopulta vanhemmatkin jäivät eläkkeelle ja myivät leipomon. Sanna työskenteli niihin aikoihin suuressa kansainvälisessä yrityksessä ja kuvitteli omien sanojensa mukaan tekevänsä tärkeää työtä.

Jossain vaiheessa työ ei kuitenkaan enää tuntunut niin tärkeältä.
“Alkoi tulla ikävä niitä riemastuneita ilmeitä ja vastapaistettujen leivonnaisten tuoksua”, Sanna kertoo.

Oli aika palata juurille.

Alanvaihdos vaati uudelleen kouluttautumisen. Sanna ryhtyi opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi ja teki lopulta vielä kondiittorin erikoisopinnot. Oman kakkukonditoriansa Tårta på Tårtan hän perusti vuonna 2013.

Alkuun kakkuja tilasivat lähinnä tutut, sitten tuttujen tutut ja nykyisin valtaosin tuiki tuntemattomat ihmiset.

Unelmien tavoittelu kannatti, ja Sanna on valintaansa erittäin tyytyväinen. Sannan mukaan nykyisessä työssä parasta ovat asiakkaat, leipominen, luominen ja itsenäisyys.

“Ajatella – saan leipoa päivät pitkät ja tehdä ihmisiä iloiseksi. Olen edelleenkin äärettömän kiitollinen joka ikinen päivä, kun saan tehdä tätä työtä.”

Sanna on nykyään unelma-ammatissaan leipomoyrittäjänä.

Kakkuja parhaista raaka-aineista

Tårta på Tårta luottaa leivonnaisissaan laadukkaisiin raaka-aineisiin.

“Itse uskon, että hyvä kakku syntyy parhaista raaka-aineista. Emme käytä sitä, mitä ‘halvalla saadaan’, vaan teemme raaka-ainevalinnat aina maku edellä. Esimerkiksi hilloissamme on 70-90% marjaa, kun kaupan hilloissa sitä on monesti alle 20%. Ja kakkujemme suklaa on aina aitoa belgialaista”, Sanna kertoo.

Viinikahvila Pausaan Tårta på Tårta leipoo muun muassa asiakkaidemme kovasti kehumaa tryffelikakkua, joka on sekä gluteeniton että vegaaninen. Tarjolla on myös mustaherukka-valkosuklaa-juustokakkua, joka on Sannan oma suosikki.

“Vaalean Digestive-pohjan päällä kirpeän marjaisaa mustaherukkamoussea makuparinaan pehmeä valkosuklaa. Pinnassa tuoreita tummia marjoja; mustikkaa, karhunvatukkaa, mustaherukkaa saatavuuden mukaan sekä paahdettua pistaasimurua. Täydellistä!”

Pausan lisäksi Tårta på Tårtan kakkuja pääsee maistamaan mm. Sipoon Leipomokahvila N’avetassa, Cafe Zoceriassa ja Lugnetissa Kirkkonummella.

Kakkuja voi tilata myös omiin juhliin ja noutaa Arinatien leipomosta. Pausa ainakin suosittelee!

Gluteeniton ja vegaaninen tryffelikakku on saanut Pausan asiakkailta kovasti kehuja.

Juttusarjassa esitellään Viinikahvila Pausassa myytäviä tuotteita sekä niiden taustalla olevien yritysten ja ihmisten tarinoita. Aiemmin juttusarjassa on esitelty mm. Kaffe Obscura ja Château Carsin.

Lue lisää Tårta på Tårtan omilta nettisivuilta.

Viisi kuukautta takana – mitkä fiilikset?

Meillä on nyt takana viisi kuukautta pitskulaisen viinikahvilan pyörittämistä ja edelleen tosi hyvä fiilis päätöksestämme ryhtyä yrittäjiksi ”vanhoilla päivillämme”.

Olemme saaneet kanta-asiakkaiksi paljon mahtavia tyyppejä, jotka ovat ottaneet Pausan toiseksi olohuoneekseen. Myös asiakkailta saamamme palaute on lämmittänyt kovasti. Olemme nauttineet jokaisesta päivästä, eikä vielä kertaakaan ole harmittanut lähteä töihin. 😊

Yrittäjät aurinkoisena kesäpäivänä viinikahvilansa ovella

Pausan sisätilojen rentoa ja viihtyisää tunnelmaa on kehuttu, mutta näkymät eivät valitettavasti ole kaikkein kauneimmat. Lämpöisten kesäsäiden myötä monet asiakkaamme ovatkin siirtyneet vehreämpiin maisemiin. Me päätimme seurata perässä ja kirmata kesälaitumille.

Oikeastaan emme olisi vielä loman tarpeessakaan, mutta asiakkaiden vähennyttyä emme pysty pitämään valikoimaamme kesäkuumalla tuoreena ja monipuolisena ilman suurta hävikkiä. Tuntuu järkevämmältä pistää Pausa keskikesäksi paussille. Näin saamme myös aikaa miettiä viinikahvilamme kehittämistä palvelemaan teitä asiakkaita entistä paremmin. Ja tokihan lomailu meillekin maittaa!

Kiitokset menneistä kuukausista teille, ihanat asiakkaamme! Toivottavasti näemme viimeistään elokuussa! 🌞

Kesäterkuin
Sari ja Petri

Château Carsin – suomalaista viiniä Bordeaux’sta Pitäjänmäkeen

Suomalaisten Berglundien viinitila Château Carsin, Bordeaux’n lähellä Ranskassa, oli yksi tiloista, joissa vierailimme kesän 2017 viinitilakierroksellamme. Tapasimme silloin viinitilaa pyörittävän Nea Berglundin, joka esitteli meille viinitilaa ja maistatti Carsinin viinejä.

Vierailustamme jäi herkullisten viinien lisäksi mieleen Nean vieraanvaraisuus ja luonnolliset tuotantomenetelmät. Niinpä Château Carsinin viini on löytänyt tiensä myös Pausan hyllylle.

Carsinin tila Rooman valtakunnasta suomalaisperheen omistukseen

Château Carsinin talon paikalla on ollut asutusta jo Rooman valtakunnan ajoista lähtien. Rionsin kaupungin kirjoissa Château Carsinin tila on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 1759. Carsinin tilasta tuli itsenäinen 17 hehtaarin maa-alueellaan vuonna 1805. Viinitilan päärakennus ja Nean nykyinen kotitalo on sekin 150 vuotta vanha.

Nean ja hänen miesystävänsä Samulin kotitalo on 150 vuotta vanha.
Nean ja hänen miesystävänsä Samulin kotitalo on 150 vuotta vanha. Kuva: Ville Saarinen.

Nean isä Juha Berglund osti Château Carsinin tilan yhdessä siskojensa kanssa vuonna 1990. Tila oli tällöin päässyt huonoon kuntoon ja pahasti rapistunut.

“Carsinin tytär oli mennyt naimisiin naapurin pojan kanssa, ja he asettuivat naapuritilalle, jolloin Carsin jäi vähemmälle huomiolle. Rakennus oli asuinkelvoton ja remontoitiin kokonaisuudessaan. Kellaritilat rakennettiin alusta alkaen. Tilakauppaan kuului 14 hehtaaria köynnöksiä, mutta viiniä täällä ei ollut tehty vuosikymmeniin”, Nea kertoo alkutilanteesta.

Juha Berglund oli jo ennestään viinialan yrittäjä. Hän oli perustanut Decanter -viinitarvikemyymälän Helsinkiin vuonna 1987 ja pari vuotta myöhemmin julkaissut ensimmäisen Viini-lehden, joka oli aluksi Decanterin asiakaslehti mutta kasvoi sittemmin alansa suurimmaksi Suomessa. Nykyään Viini-lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa

“Isä oli sanojensa mukaan ‘viinisnobi’, joten olihan se pakko päästä tekemään itsekin.”

Viinintekijäksi vasta aikuisiällä

Vaikka Nea on toisen sukupolven viinintekijä, ei viinintekijän ammatti ollut hänelle itsestäänselvyys. Nea syntyi samana vuonna kuin Carsinin viinitila ostettiin, mutta hän oli ensimmäisen kerran mukana sadonkorjuussa vasta teini-ikäisenä.

Nea kasvoi Suomessa ja kävi koulunsa Kirkkonummella. Bordeaux ja isän omistama viinitila tulivat toki tutuiksi lomakuukausina, mutta viininviljelijän rankka työ ja pitkät päivät eivät tytärtä houkuttaneet. Lukion jälkeen Nea pääsi opiskelemaan Helsingin Kauppakorkeakouluun, mikä oli hänelle unelmien täyttymys.

Viinit alkoivat kiinnostaa Neaa kunnolla vasta Ravintola Murussa, jossa hän työskenteli opiskeluvuosinaan. Lopullinen innostuminen tapahtui kauppakorkeakoulun jälkeen Australiassa, Carsinin entisen viinintekijän Mandy Jonesin viinitilalla.

Oli vuosi 2015, kun Nea tajusi, että viinistä voisi tulla hänelle ammatti ja elämäntapa. Hän hakeutui Bordeaux’n yliopistoon opiskelemaan viinintuotantoa. Nea on nykyään viinitieteen maisteri ja on jo muutaman vuoden ajan vastannut itse Carsinin viinitilan pyörittämisestä.

Nea Berglund Château Carsinin viinitilalla Rionsissa, lounais-Ranskassa.
Nea Berglund Château Carsinin viinitilalla Rionsissa, lounais-Ranskassa.
Kuva: Sami Piskonen.

Paluu viinin juurille ja perinteisiin menetelmiin

Kun Berglundien perhe osti Château Carsinin 1990-luvun alkupuolella, viinimaailmassa oli vallalla uuden maailman tuotantotekniikat, joilla tavoiteltiin mahdollisimman puhtaita viinejä. Viinejä manipuloitiin lisäainein, jotta päästiin toivottuun, tasalaatuiseen lopputuloksen.

Nean komennossa Carsinin tilalla on pyritty palaamaan viinintuotannon juurille ja alkuperäisiin menetelmiin, jossa viini valmistetaan mahdollisimman luonnollisesti ja maaperän aromien annetaan tulla esille.

“Minulle tärkeintä on valmistaa autenttisia viinejä, jotka tehdään ensiluokkaisesta raaka-aineesta. Tärkeää on panostaa tarhatyöskentelyyn. Meidän 20 hehtaaria ovat kaikki luomuviljelyssä, ja monet operaatiot, jotka naapurit saattavat tekevät mekaanisesti, meillä tehdään käsin. Käsityö on tietenkin kalliimpaa ja vie hurjasti enemmän aikaa, mutta jälki on laadukkaampaa”, Nea kertoo.

Syksyisin koittavassa sadonkorjuussa auttaa aina joukko vapaaehtoisia.
Syksyisin koittavassa sadonkorjuussa auttaa aina joukko vapaaehtoisia. Kuva: Ville Saarinen.

Sadon keräämisen jälkeen Carsinin viinejä käsitellään mahdollisimman vähän. Nean mukaan tärkein työ tehdään tarhoilla eikä kellareissa tai laboratorioissa.

“Meillä kellarissa tehtävä työ on yksinkertaista, emmekä tee viinin mitään turhia lisäyksiä tai muokkaa reseptiä lisäämällä sokereita, happoja tai entsyymejä. Haluamme viiniemme heijastelevan tarhojen alkuperää ja sadonkorjuun hedelmää. Jokaisella viinillä on oma luonne, oma alkuperä ja rehellinen autenttisuus. Se on minulle viinintekijänä tärkeää.”

Maataloustyötä koko tiimin voimin

Château Carsinin viinitilalla viljellään nykyään 9 eri rypälelajiketta. Niiden joukossa on perinteisiä Bordeaux’n alueen lajikkeita kuten Merlot ja Cabernet Sauvignon punaisissa ja Sauvignon Blanc ja Semillon valkoisissa. Valkoisissa lajikkeissa Carsinin erikoisuus on Sauvignon Gris, josta tehdään muun muassa Carsiin valkoviini L’Etiquette Grise.

Näiden lisäksi tilalla viljellään Etelä-Amerikasta tuttuja lajikkeita kuten Petit Verdot’a, Malbecia ja Carmenerea.

“Nekin ovat itse asiassa alkuperäisin Bordeaux’n alueelta, eivätkä Argentiinasta tai Chilestä, kuten monet ajattelevat”, Nea tietää kertoa.

Syksyllä sadonkorjuun koittaessa viinit poimitaan käsin, minkä jälkeen niiden annetaan käydä noin 2-3 viikkoa. Tämän jälkeen viinit siirretään kypsymään. Carsinin viinit kypsyvät tyylistä riippuen terästankeissa, tammitynnyreissä tai saviamforoissa 6-24 kuukautta.

Osa viineistä kypsyy Carsinin 150 tammitynnyrissä. Kypsymistä odottelevat kissat Marie, Toulouse and Berlioz.
Osa viineistä kypsyy Carsinin 150 tammitynnyrissä. Kypsymistä odottelevat kissat Marie, Toulouse and Berlioz.

Nean mukaan ihmiset monesti unohtavat, että viini on perimmäiseltä olemukseltaan maataloustuote ja viinintekijät maatalousyrittäjiä.

“Monille viinintekijän ammatti kuulostaa unelmalta, mutta viinitarhurit ovat maatalousyrittäjiä siinä missä muutkin. Olemme jatkuvasti säiden armoilla, sato korjataan vain kerran vuodessa ja jos kaikki menee metsään, voi sato jäädä hyvin pieneksi. Silti tarhat pitää hoitaa, palkat maksaa ja viinit myydä.”

Avain onnistumiseen on Nean mukaan hyvässä yhteispelissä. Yhteistyössä on ilmeisesti onnistuttu, sillä Château Carsinin kaikki tarhatyöntekijät ovat olleet tilalla töissä 15-20 vuotta, mikä on alalla harvinaista. Nea uskoo, että työntekijöiden viihtymiseen on vaikuttanut Carsinin matala hierarkia ja keskinäinen tasa-arvo. Carsinissa omistajat istuttavat taimia, ajavat trukkia ja poimivat rypäleitä siinä missä muutkin.

“Ranskassa monilla tiloilla vallitsee hyvin vahva hierarkia. Se ei ole itselle koskaan tuntunut omalta. Minä uskon, että yhdessä päästään parhaaseen lopputulokseen.”

Palkinto odottaa viinilasissa

Vaikka työ on joskus rankkaa – ja kädet täytyy kirjaimellisesti laittaa saveen – viinintekijän työ osaa olla palkitsevaa. Nean mukaan hänen työssään parasta on ihmisten ja luonnon kanssa toimiminen sekä työn monipuolisuus. Harvat päivät ovat työssä samanlaisia.

Tehdyn työn tulos konkretisoituu, kun pitkä kypsymisaika on takana ja pitelee käsissään viinilasia, jonka viini on peräisin omalta pellolta.

“Kiertokulku taimen istutuksesta rypäleiden keräämiseen ja valmiiseen tuotteeseen asiakkaan lasissa on äärimmäisen kiinnostava.”

Parhaimman palkinnon saa, kun yhdistää viinin ja itselleen tärkeimmät ihmiset.

“Sanon monesti, että mielestäni Carsinin viinit ovat parhaimmillaan silloin, kun ne jaetaan ystävien kesken hyvän ruoan kera”, Nea kiteyttää.

Tämä pätee myös Pausassa.


Juttusarjassa esitellään Viinikahvila Pausassa myytäviä tuotteita sekä niiden taustalla olevien yritysten ja ihmisten tarinoita. Aiemmin juttusarjassa esiteltiin Kaffe Obscura.

Pausan valikoimaan kuuluu Château Carsinin punaviini Rouge de Carsin.

Lue lisää Château Carsinin omilta nettisivuilta. Parhaan käsityksen viinitilasta saa tutustumalla Carsinin virtuaaliesittelyyn.

Mutkaton kahvila Pitäjänmäessä

Pitäjänmäen suuralueella ei ole viime vuosina juurikaan ollut kahvilatoimintaa, vaan alueen palvelutarjonta on pitkälti koostunut pubeista ja pikaruokaloista. Pausan tiloissa aiemmin toimineella Kaffekievarilla oli tärkeä rooli Pitäjänmäen kahvilakulttuurin käynnistämisessä. Tammikuusta 2019 lähtien viittaa on kantanut Viinikahvila Pausa.

Pausa on uusi kahvila Pitäjänmäessä, jonka tavoitteena on tuoda nautiskelukulttuuria länsi-Helsingin ja Pitäjänmäen suurpiirin alueelle. Nauttiminen ja pysähtyminen arjen kiireiden keskellä on meidän kaikkien oikeus.

Iltapäivisin Pausa on oiva paikka pistäytyä kahville ja pienelle makealle suupalalle. Kahvilan valikoimassa korostuvat paikallisten pienyritysten tuotteet.

Pausan suodatinkahvin pavut paahtaa Pitäjänmäen teollisuusalueella toimiva Kaffe Obscura. Herkullisia kakkuja Pausaan toimittaa paikallinen leipomo Tårta på Tårta. Toastien levain-leivän leipoo niinikään pitäjänmäkeläinen Greenbake.

Ison osan tuotteista teemme myös itse. Vitriinissämme on muun muassa itse leivottua makeaa ja suolaista piirakkaa.

Kakkukahveille voi pistäytyä koko perheen voimin. Lapsille on tarjolla limonadia, pillimehua tai kaakaota. Herkuiksi kelpaavat kakkupalat, keksit tai suklaa. Viihdykkeeksi löytyy lastenkirjoja ja piirustusvälineitä.

Näemme Viinikahvila Pausan roolin Pitäjänmäen lähialueilla asuvien ihmisten yhteisenä olohuoneena ja rentoutumispaikkana. Tarkoituksena on, että Pausassa viihtyvät kaikki vauvasta vaariin.


Pausa on kahvila, jossa saa nauttia.
Pausa on Pitäjänmäessä oleva kahvila, jossa saa nauttia ja pysähtyä arjen kiireiden keskellä.


Kahvia Pitäjänmäestä – Pienpaahtimo Kaffe Obscura

Pausassa tarjoiltava suodatinkahvi tilataan toiselta pitäjänmäkeläiseltä pienyritykseltä: Pitäjänmäen teollisuusalueella toimivalta pienpaahtimo Kaffe Obscuralta. Kaffe Obscuran paahtimo sijaitsee Arinatiellä vanhassa nappitehtaassa ja entisessä kitarapajassa metalliverstaiden naapurina.

Intohimoisesta harrastajasta yrittäjäksi

Kaffe Obscuran omistaa Haagassa asuva Lasse Wuori, joka ennen paahtimonsa perustamista toimi lähes neljä vuosikymmentä mainosvalokuvaajana. Hänen valokuvaustaustaansa viittaa myös pienpaahtimon nimi – camera obscura tarkoittaa latinaksi “hämärää huonetta”, joka oli nykyaikaisten kameroiden edeltäjä.

Lassen intohimo kahvia kohtaan voimistui vuosien varrella. Mainosvalokuvaajan ammattinsa loppuvuosina hän tarjosi studiollaan vieraileville asiakkaille itse paahtamaansa kahvia. Kun Lasse jäi eläkkeelle, oli sopiva aika perustaa oma paahtimo. Näin intohimosta muodostui uusi ammatti.

Vastuullinen kahvintuotanto tärkeää

Helposti samastuttavan tarinan lisäksi Kaffe Obscura jakaa monet Pausallekin tärkeät arvot. Lasselle kahvipapujen jäljitettävyys on erityisen tärkeää. Kun kahvipavut alun perin tuottanut tila tai osuuskunta on Lassella tiedossa, Obscuran on mahdollista suosia tuottajia, jotka toimivat vastuullisesti ja panostavat kestävään kehitykseen. Tähän kuuluu viljelijöiden oikeudenmukaisen kohtelun lisäksi myös luontoa mahdollisimman vähän kuormittavat viljelymenetelmät.

Kaffe Obscuran kahvi

Kaffe Obscura suosii vaaleita ja keskitasoisia paahtoja. Lassen mukaan silloin pavun yksilölliset ominaisuudet nousevat parhaiten esiin, kun taas tummat paahdot peittävät helposti papujen vivahteet.

Kaffe Obscuran kahvit paahdetaan laadukkaalla Loring Merlin A15 -paahtokoneella, joka on ensimmäiseen laatuaan Suomessa. Kahvit paahdetaan pienissä erissä, ja paahtoprosessi kestää normaalisti 12-15 minuuttia. Paahdon jälkeen kahvi saa levätä hetken, minkä jälkeen se pakataan ilmatiiviisiin pusseihin.

Lasse paahtoi Pausaa varten kahdeksan kiloa tuoretta kahvia. Tämän blogitekstin kirjoitushetkellä puolet kahvista on jo mennyt, joten pian on aika tilata lisää!


Juttusarjassa esitellään Viinikahvila Pausassa myytäviä tuotteita sekä niiden taustalla olevien yritysten ja ihmisten tarinoita. Sarjassa on esitelty myös viinitila Château Carsin.

Lue lisää Kaffe Obscuran omilta nettisivuilta.

Tunnelmaa luovat valokuvat

Pausan seiniä koristavat lapsuudenystäväni Tiina Sokan reissuiltaan ottamat hienot valokuvat. Suurin osa tauluista on tuokiokuvia Italiasta, mutta kauempaakin on otoksia. Ne kertovat pieniä tarinoita ihmisten elämästä eri puolilla maailmaa.

Kuvat sopivat mainiosti Viinikahvilamme tunnelmaan. Pausasta löytyy tarkempaa tietoa valokuvien paikoista.

Tiina asui lapsuutensa rintamamiestalossa Pitäjänmäen Partiotiellä. Hän muistaa, kuinka viereisellä urheilukentällä leikittiin kesäisin Tervapataa ja talvisin luisteltiin. Sunnuntaisin suunnattiin kirkolle Pyhäkouluun. Myös Pitäjänmäentie 19 oli Tiinalle tuttu: Hänellä oli lapsena tili Pausan paikalla olleessa Pohjoismaiden Yhdyspankissa. Tästä todisteena on pankkikirja, joka roikkuu entisen pankkiholvin – nykyisen toimistomme – oven pielessä.

Valokuvaukseen Tiina innostui vasta hiljattain, vaikka piirtäminen onkin aina ollut hänelle rakas harrastus. Järjestelmäkameran hän hankki vuonna 2015. Aina kun suinkin on mahdollista, Tiina pakkaa kameransa ja lähtee reissuun. Näitä reissukuvia voit nähdä Instagramissa @flaxiblogi.

Tiinalta olemme saaneet arvokkaita neuvoja myös yrityksen perustamiseen; hänen oma kestopigmentointeihin erikoistunut yrityksensä Kauneusstudio Flaxi on jo 20-vuotias.

Kiitokset Tiinalle tärkeästä osuudesta Pausan tunnelman luomisessa!

-Sari