Terveiset työmaalta!

Kun kävimme ensimmäisen kerran tilassa aiemmin toimineessa Kaffekievarissa, ihastuimme välittömästi sen kotoisaan tunnelmaan. Saman tunnelman varaan rakennamme myös Viinikahvila Pausan. Samalla haluamme kuitenkin tehdä paikasta omannäköisen.

Pistämme uusiksi muun muassa tilan aulassa olevat myyntitiskit, jotta voimme toteuttaa omaa konseptiamme parhaalla mahdollisella tavalla ja tarjota asiakkaille mahdollisimman mukavan ja toimivan käyntikokemuksen.

Koska Pausassa viini on keskiössä, tilasimme laadukkaan viinikaapin, jossa viini pystytään säilyttämään ja tarjoilemaan juuri oikean lämpöisenä. Pientä purtavaa varten olemme hankkineet uusia kylmälaitteita.



Salin puolella sisustus tulee seuraamaan Kaffekievarin perinteitä. Tilassa on monenlaisia käytettynä hankittuja tuoleja, penkkejä ja pöytiä. Osa niistä oli jo Kaffekievarissa – kuten legendaariset Olympiastadionin penkit – osan hankimme itse. Seinille asettelimme hyvän ystävämme Välimeren maiden kaduilta ottamia valokuvia.

Viinikahvila Pausan avauspäivä lähestyy, ja olemme luonnollisesti siitä erittäin innoissamme. Asian konkretisoituessa myös jännitys alkaa nousta!

Pikkuhiljaa Pausa alkaa näyttää siltä, miltä me toivoimme.

Tiedotamme tarkemmasta avausajankohdasta lähempänä.

Kuullaan pian!

Sari & Petri